Purojen monimuotoiset rantametsät ansaitsisivat parempaa suojelua

Kun kävelet metsässä puroa kohti, saatat huomata selvän muutoksen kasvillisuudessa. Karhunsammalmatto vaihtuu lehvä- ja rahkasammalikoksi, varpukasvillisuus sarojen, sanikkaisten ja muiden putkilokasvien muodostamaksi mosaiikiksi. Purojen rantavyöhykkeet lisäävät alueellista monimuotoisuutta, sanoo asiaa tutkinut Mari Tolkkinen. Mutta miten ne pitäisi huomioida metsähakkuissa?

Puron läheisyydestä ja pohjaveden korkeasta tasosta johtuen rantavyöhykkeen maaperä ja mikroilmasto ovat kosteita. Kosteusolosuhteet taas vaikuttavat huimasti siihen, mitä lajeja paikalla esiintyy.

– Rantavyöhykkeen kosteilla alueilla viihtyvät osittain eri kasvi-, sieni- ja bakteerilajit kuin kuivemmilla alueilla. Rantametsät lisäävät siis alueellista monimuotoisuutta. Siksi niitä tulisi käsitellä metsänhoidossa eri tavalla kuin ympäröivää talousmetsää, Tolkkinen sanoo.

Kasvilajiston eroavaisuuksia kuivilla ja kosteilla alueilla Pudasjärvellä vuonna 2018 tehdyssä tutkimuksessa. Mitä kauempana ellipsit ovat toisistaan, sitä erilaisempia kasviyhteisöt ovat keskenään. Kasvilajistossa on siis eroa kuivien (vaalean siniset) ja kosteiden (tumman siniset) alueiden välillä ja eri etäisyyksillä (1 m, 9 m. 20 m) puroista. Valokuvissa on kuiva (vas.) ja kostea (oik.) tutkimusruutu.

Kosteat rantametsän alueet ovat myös puroeliöiden kannalta tärkeitä. Lehtipuut viihtyvät kostealla maaperällä ja puroihin putoava lehtikarike on pohjaeläinten ja mikrobien ruokaa.

Kostean vyöhykkeen leveys vaihtelee

Kostea vyöhyke voi olla hyvin vaihtelevan levyinen riippuen maastonmuodoista ja pohjaveden pinnan korkeudesta.

Metsätaloudessa on kuitenkin käytäntönä jättää purojen varsille tasalevyinen suojavyöhyke ehkäisemään ravinne- ja kiintoainekuormitusta. Suojavyöhykkeen leveys vaihtelee viidestä kahteenkymmeneen metriin ja se voi olla puustoinen tai puuton.

Tolkkisen mukaan tällaiset suojavyöhykkeet voivat olla riittämättömiä estämään metsähakkuiden vaikutuksia puron ja rantametsän monimuotoisuuteen – tai edes ehkäisemään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta.

Ekologiselta kannalta olisikin järkevää suunnitella suojavyöhykkeet niin, että rantametsän kosteusolosuhteet säilyisivät, vaikka ympäröivää metsää hakattaisiin.

– Kosteille alueille tulisi jättää riittävän leveä puustoinen vyöhyke. Kuivemmilla alueilla puita voisi kaataa lähempää puroa, selventää Tolkkinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maaperän kosteusvaihtelua voidaan mallintaa DTW-kosteusindeksillä. Sininen väri kuvaa pintavettä ja vihreän sävyt maaperän kosteusolosuhteita: mitä tummempi sävy sitä kosteampi maaperä. Kosteusvyöhykkeen leveys on hyvin vaihteleva tämän Pudasjärvellä sijaitsevan puron varrella.

Vaihtelevan levyiset suojavyöhykkeet olisivat järkeviä myös taloudelliselta kannalta, koska kosteiden rantametsien puuntuotto on usein heikkoa ja toisaalta metsänuudistaminen on kallista.

– Miksi istuttaa havupuita sellaiseen paikkaan, jossa ne eivät edes kasva hyvin?

Tolkkisen tutkimusprojekti jatkuu Suomen ympäristökeskuksessa kehittämishankkeena, jossa tuotetaan paikkatietotyökaluja vaihtelevan levyisten suojavyöhykkeiden suunnitteluun.

Lue lisää:

Kuvat: Mari Tolkkinen

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö on tukenut apurahalla FT Mari Tolkkisen tutkimusta ”Pienvesistöt ja metsäluonnon monimuotoisuus: luontoarvojen luokittelu ja luonnonhoidollinen metsätalous”. Tee lahjoitus Säätiölle