Laadukas ympäristöjournalismi vaatii aikaa

Kuvassa Heikki Willamo (vas.) ja Juha Kauppinen Etelä-Suomen luonnonmetsäsirpaleita tutkimassa.

Vapaa toimittaja Juha Kauppinen on yksi maan johtavia ympäristöaiheisiin erikoistuneita toimittajia. Viime vuosina hän on kirjoittanut esimerkiksi kaivosalan ympäristöongelmista ja lajien häviämisestä. Vuonna 2019 hän sai yhdessä luontovalokuvaaja Heikki Willamon kanssa Suomen Luonnonsuojelun Säätiön apurahan Etelä-Suomen viimeisiä luonnontilaisia metsiä käsittelevään pitkään artikkeliin.

− Kun saa apurahan yksittäiselle jutulle, se vie pois kiireen tuntua ja synnyttää tunteen siitä, että tekeillä oleva juttu on erityisen merkityksellinen. Siksi juttuun tulee panostettua tavallista enemmän, esimerkiksi luettua enemmän taustakirjallisuutta tai haastateltua useampia ihmisiä, kertoo Kauppinen.

Hän pohtii, että apurahan kautta jutun alkaa nähdä niin, että siitä voi tulla tärkeä. Tavallisesti freelance-toimittaja kirjoittaa useita juttuja kuukaudessa eikä jokaiseen niistä pysty lataamaan samaa merkityksellisyyden tunnetta.

Säätiön apurahan avulla voi siis konkreettisesti tehdä asioita, joita ei muuten pystyisi tekemään.

− Esimerkiksi aarniometsiä käsittelevää juttua varten kävimme valokuvaaja Heikki Willamon kanssa useita kertoja samoissa metsissä. Sellainen on isotöisissäkin jutuissa harvinaista. Tätä kautta apuraha ehdottomasti tarjoaa mahdollisuuden tavallista korkealuokkaisempaan journalismiin, Kauppinen summaa. 

Suomen Luonto julkaisi Kauppisen ja Willamon artikkelin joulukuussa ja se on nyt avattu kaikkien luettavaksi.

> Lue: Aarniometsän kutsu – tällaista on Etelä-Suomen viimeisissä luonnonmetsissä

− Apurahalla osin rahoitettu työ kuuluu kaikkien nähtäville. Näin paljon syventymistä vaativa artikkeli on aikakauslehdissä harvinainen. On hienoa, että Säätiö tukee myös laadukasta journalismia, sanoo Suomen Luonnon toimituspäällikkö Antti Halkka.

Tue Suomen Luonnonsuojelun Säätiötä, jos haluat, että laadukasta ympäristöjournalismia tehdään jatkossakin:

Säätiö käyttää lahjoitusvarat täysimääräisesti luonnon- ja ympäristönsuojelua koskevan tieteellisen, taiteellisen ja kirjallisen työn sekä koulutuksen tukemiseen.

Poliisihallituksen myöntämä keräyslupa RA/2017/777 voimassa 15.8.2017−14.8.2022.