Lahjoita
Lahjoita
In English På svenska

Säätiön säännöt

i

Luoto, kuvaaja Milla Aalto

1 § Nimi ja kotipaikka

Säätiön nimi on Suomen Luonnonsuojelun Säätiö sr. Ruotsiksi säätiön nimi on Naturskyddsstiftelsen i Finland sr ja englanniksi The Finnish Foundation for Nature Conservation sr.

Säätiö voi toiminnassaan käyttää nimen ohella toissijaisena tunnuksena Luonnonsuojelun Säätiötä sekä lyhennettä SLS.

Säätiön kotipaikka on Helsingin kaupunki. 

2 § Tarkoitus

Säätiön tarkoitus on tukea luonnon- ja ympäristönsuojelun alalla tapahtuvaa tutkimustyötä sekä muullakin tavoin edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua Suomessa.

3 § Toimintamuodot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö 

4 § Peruspääoma ja erikoisrahastot

Säätiön peruspääoma on 191.933,71 euroa (1.141.186 markkaa), minkä Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on säätiötä varten jäseniltään lahjoituksina kerännyt.

Peruspääoma on säilytettävä vähentämättömänä.

Säätiöllä voi olla nimikko- tai muita erikoisrahastoja. Rahastojen varat sijoitetaan osana säätiön varoja, ellei tietyn erikoisrahaston vahvistetuissa säännöissä toisin määrätä. Erikoisrahastojen vähimmäispääomasta päättää säätiön hallitus, joka myös vahvistaa rahastojen säännöt ja uusien erikoisrahastojen perustamisen. Erikoisrahastojen tuotto voidaanhallituksen päätöksellä joko kokonaan tai osittain siirtää rahaston pääomaan, jos lahjoittaja ei toisin määrää.   

5 § Varojen hankinta ja sijoitustoiminta

Säätiö on oikeutettu ottamaan vastaan lahjoituksia, testamentteja ja avustuksia sekä muulla laillisella tavalla kartuttamaan omaisuuttaan. Säätiö on oikeutettu hankkimaan ja omistamaan kiinteää omaisuutta. Säätiön varat on sijoitettava suunnitelmallisesti.

6 § Hallituksen jäsenten valinta ja toimikausi

Säätiön hallitukseen, joka edustaa säätiötä ja hoitaa sen asioita, kuuluu seitsemän jäsentä. Näistä valitsee Suomen luonnonsuojeluliiton ja Luonto-Liiton hallitus kumpikin kaksi jäsentä. Muut jäsenet valitaan säätiön hallituksen syyskokouksessa. Suomen luonnonsuojeluliiton ja Luonto-Liiton hallitusten valitsemien jäsenten toimiaika kestää kaksi kalenterivuotta siten, että kaksi jäsentä on vuosittain erovuorossa. Muut hallituksen jäsenet hallitus valitsee itse kalenterivuodeksi kerrallaan.

7 § Hallituksen päätösvaltaisuus  

Hallitus on päätösvaltainen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja kolmen jäsenen läsnä ollessa. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee henkilövaalissa arpa ja muissa asioissa kokouksen puheenjohtajan ääni.

8 § Hallituksen jäsenten palkkio 

Hallituksen jäsenelle ei makseta palkkiota toimestaan. Merkittävästi hallituksen jäsenen aikaa vaativista valmistelutehtävistä voidaan kuitenkin maksaa palkkiota. Palkkion suuruudesta päättää hallitus. Hallituksen jäsenten matkakustannusten korvaus suoritetaan valtion matkustussäännön 5§:n mukaisesti säätiölle edullisimmalla tavalla.  

9 § Pääsihteeri, valiokunnat ja apurahoista päättäminen

Säätiön hallitus ottaa ja erottaa säätiölle mahdollisesti otettavan pääsihteerin ja muut tarpeelliset toimihenkilöt. Pääsihteeri hoitaa säätiön käytännön asioita. Pääsihteerin palkan suuruuden ja muut mahdollisesti maksettavat palkkiot määrää säätiön hallitus. Pääsihteerin esihenkilönä toimii hallituksen puheenjohtaja.

Hallitus voi asettaa pysyviä tai tilapäisiä valiokuntia, joiden tehtävät se määrää.

Hallitus päättää tutkimusapurahojen jakamisesta ja muun toiminnan toteuttamisesta.

10 § Hallituksen kokoukset

Säätiön hallituksen kokouksiin voi hallituksen niin päättäessä etäosallistua  tietoliikenneyhteyden välityksellä.

Säätiön hallitus kokoontuu

1) kevätkokoukseensa viimeistään huhtikuussa, jolloin käsitellään seuraavat asiat:

2) syyskokoukseensa viimeistään marraskuussa, jolloin  käsitellään seuraavat asiat:

11 § Kokouskutsujen toimittaminen

Kutsu ja esityslista liitteineen hallituksen kevät- ja syyskokoukseen tapahtuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan toimesta kirjeellä, sähköpostilla tai muulla hallituksen päättämällä tavalla viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta.

12 § Hallituksen ylimääräinen kokous

Hallitus kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen, milloin puheenjohtaja tai kaksi hallituksen jäsentä pitää sitä tarpeellisena. Kutsu kokoukseen annetaan samalla tavoin kuin kevät- ja syyskokoukseen. Kiireellisiä asioita voidaan päättää myös sähköpostikokouksessa.

Sähköpostikokous voidaan kutsua koolle samana päivänä, kun kokous avataan. Sähköpostikokous voidaan sulkea ennen kuin viikko on kulunut kokouksen avaamisesta vain, jos kaikki hallituksen jäsenet ovat ottaneet osaa kokoukseen.

13 § Nimenkirjoittajat

Säätiön nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, hallituksen jäsen ja hallituksen siihen oikeuttamat säätiön toimihenkilöt, aina kaksi yhdessä. Hallitus voi antaa edustamisoikeuksia. 

14 § Toimintavuosi ja tilikausi

Säätiön toimintavuosi ja tilikausi on kalenterivuosi. 

Tilintarkastajille on säätiön tilinpäätös annettava tarkastettavaksi maaliskuun 15 päivään mennessä ja vähintään kolme viikkoa ennen kevätkokousta. 

15 § Tilintarkastajat

Säätiöllä on yksi tilintarkastaja ja varatilintarkastaja, joiden tulee olla joko KHT- tai HT-tilintarkastajia. Tilintarkastajaksi voidaan valita tilintarkastusyhteisö, jolloin varatilintarkastajaa ei tarvitse nimetä. 

16 § Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen toimittaminen  

Jäljennökset säätiön edellisen tilikauden tilinpäätöksestä, tase-erittelyistä, toimintakertomuksesta ja tilintarkastuskertomuksesta on toimitettava rekisteriviranomaiselle kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. 

Hallituksen jäsenen ja edustamaan oikeutettujen vaihtumisesta on viivytyksettä tehtävä ilmoitus rekisteriviranomaiselle.

17 § Sääntöjen muuttaminen

Sääntöjen muuttamisesta päättää hallitus kahdessa vähintään kahden viikon väliajoin pidetyssä kokouksessa edellyttäen, että kummassakin kokouksessa päätöstä kannattaa samansanaisena vähintään 2/3 läsnä olevista hallituksen jäsenistä. 

18 § Säätiön purkaminen

Jos säätiö purkautuu tai poistetaan rekisteristä, on säätiön jäljellä olevat varat käytettävä näiden sääntöjen mainitsemaan tarkoitukseen. 

Jos säätiön hallitus päättää säätiön asettamisesta selvitystilaan, sen on samalla tarkemmin päätettävä, mille säätiön tarkoitusperiä toteuttavalle taholle varat on luovutettava.

Vahvistettu oikeusministeriössä 1962. Muutettu 4.5.1978. Muutettu 6.3.2007. Muutettu 30.10.2018. Muutettu 16.6.2022.