Suomen Luonnonsuojelun Säätiö on suomalaisten luonnonsuojelijoiden taloudellisista työkaluista vanhin: se näki päivänvalon jo Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen aikana.
Säätiö perustetaan vuonna 1962
Suomen Luonnon numerossa 2/1961 julkaistiin professori Niilo Söyringin kirjoitus, jossa hän kertoo suuresta toiveestaan: luonnonsuojelua tukevan säätiön perustamisesta. Söyrinki vetosi kirjoituksessaan jokaiseen Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäseneen, jotta nämä osallistuisivat säätiön peruspääoman kartuttamiseen, ja totesi säätiön vaikutuksen ulottuvan kauas tulevaisuuteen, jos sen luomisessa onnistutaan.
Söyringin haave toteutui pian: Säätiö perustettiin vuonna 1962. Sen tarvitsema peruspääoma, 13 000 markkaa, kerättiin Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämällä keräyksellä 6/1961 – 6/1962 välisenä aikana. Säätiön säädekirja allekirjoitettiin 27.3.1962 ja sen allekirjoittajina olivat professori Niilo Söyrinki ja varatuomari Eero-Pekka Paavolainen. Säätiö merkittiin säätiörekisteriin 17.12.1962.
Toiminnan käynnisti säätiön ensimmäinen hallitus (16.5.1962 – 1968), johon kuuluivat professorit Valter Keltikangas, Niilo Söyrinki ja Kustaa Vilkuna sekä arkkitehti Aarne Ervi, metsänhoitaja Pasi Lehmusnotko, metsäneuvos Jarl Lindfors ja varatuomari Eero-Pekka Paavolainen.
Peruspääoma oli aluksi sijoitettuna sijoitettuna osakehuoneistoon Lapinlahdenkadulla ja vuokrattuna Suomen Luonnonsuojeluyhdistykselle toimitilaksi.
70-luvulla toiminta on vielä hyvin pienimuotoista
Säätiö perustettiin aikana, jolloin klassisen luonnonsuojelun rinnalle alkoi nousta ympäristönsuojeluun liittyviä teemoja. Alkuperäisten sääntöjen mukaan säätiön tarkoitus oli “tukea luonnonsuojelun alalla tapahtuvaa tutkimustyötä sekä muulla tavoin edistää luonnonsuojelua Suomessa”. Vuonna 1978 vahvistettujen sääntöjen mukaan säätiön tarkoitusta laajennettiin siten, että “…tarkoituksena on tukea luonnon- ja ympäristönsuojelun alalla tapahtuvaa tutkimustyötä sekä muullakin tavoin edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua Suomessa”.
Vuoden 1978 sääntömuutoksella vahvistettiin myös organisaatiouudistus, jossa sekä Suomen luonnonsuojeluliitto (Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen seuraaja) että nuorisojärjestö Luonto-Liitto saivat oikeuden nimittää kaksi jäsentä säätiön hallitukseen. Organisaatiouudistusta edelsi Suomen luonnonsuojeluliiton ja Luonto-Liiton yhdessä vuosina 1974–76 organisoima Uhanalaisen luonnon puolesta (ULP) -kampanja, jonka nettotuotto oli noin 230 000 markkaa. Näistä varoista 100 000 markkaa siirrettiin säätiölle jaettaviksi apurahoina.
Säätiön pyörittämät rahasummat eivät koskaan ole olleet huimaavia, mutta sen antamasta tuesta on silti ollut konkreettista hyötyä monelle hankkeelle. Esimerkiksi 1970-luvulla säätiö tuki mm. merikotkien talviruokintaa, maakotkien suojelua, muuttohaukkakannan tutkimuksia ja Suomen luonnonsuojeluliiton suoprojektia.
Nuorisojärjestö Luonto-Liitto, jolla on lähes kautta historian ollut enemmän innostusta kuin rahaa, sai apua säätiöltä myös toisessa muodossa: säätiön omistama osakehuoneisto oli Luonto-Liiton pankkilainan vakuutena.
Paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset heräävät 80-luvulla
1980-luvulla säätiön myöntämät apurahat heijastelivat paikallisten luonnonsuojeluyhdistysten kasvanutta aktiivisuutta. Apurahoja myönnettiin mm. Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistykselle lintutornin rakentamiseen Hattelmalanjärven rannalle ja Oulun luonnonsuojeluyhdistykselle Ranta elää -diasarjan tekemiseen.
90-luvulla levitetään luontotietoutta kaikelle kansalle
1990-luvulla säätiö rahoitti mm. Lapin luonnonsuojelupiirin tekemiä tutkimuksia ilmansaasteiden vaikutuksista Urho Kekkosen kansallispuiston metsiin ja Luonto-Liiton kasviharrastusringin Kolilla tekemää kasvillisuusselvitystä.
Luontotiedon levittämiseen säätiö satsasi tukemalla mm. Kolia käsittelevän multivisio-ohjelman ja Ympäristöystävällinen yritys -julkaisun tekoa. Myös luonnonsuojeluun liittyvää kirjallista ja taiteellista työtä tuettiin.
Toiminta laajenee ja tehostuu 2000-luvulla
Säätiön toiminta tehostui merkittävästi apulaisprofessori Satu Huttusen pitkällä puheenjohtajakaudella 1991–2004. Tuona aikana säätiön saamat lahjoitusvarat kasvoivat huomattavasti. Yksitysellä lahjoituksella perustettiin kaksi rahastoa, Rafael Kuusakosken muistorahasto ja Itämeri-rahasto, joiden avulla voitiin suunnata aiempaa enemmän tukea mm. Itämeren tutkimus- ja suojeluhankkeille.
Säätiön apurahat ovat peristeisesti painottuneet tutkimukseen, luonnonharrastukseen ja valistukseen. 2000-luvulla tutkimusrahoituksen saaminen Suomen Akatemialta ja muilta yhteiskuntamme mittavilta tutkimuksen rahoittajilta on käynyt entistä vaikeammaksi, mikä on entisestään kasvattanut pienten säätiöiden merkitystä tutkimuksen rahoittajina.
Yksittäisten hankkeiden tukemisen lisäksi säätiön varoilla on ostettu ja perustettu luonnonsuojelualueita. Esimerkiksi vuonna 2001 säätiö osti lahjoittajan toivomuksen mukaisesti Somerolta, Häntälän notkojen tuntumasta luonnonsuojelullisesti arvokkaan alueen, josta tuli Vehkalon luonnonsuojelualue.
