Lahjoita
Lahjoita
In English På svenska

Kaikki luodon linnut – kirja tutkimusretkestä saaristoon Pentti Linkolan jäljillä

Tutkimus

2020

MTT Panu Kunttu

3 000 €

Kirja kuvaa tutkijapariskunnan noin 800 kilometrin pituista melontareittiä (Salosta Poriin), jonka aikana he tekevät linnustolaskennan samoilla paikoilla ja samaa aikataulua noudattaen kuin Linkola noin 50 vuotta aikaisemmin.

Seurantatiedot kahdesta Lounaissaariston lintulaskennasta antavat tärkeää tietoa paitsi lintukantojen kehityksestä kuin myös luonnon tilasta laajemmin. Linnut ovat hyviä ympäristön tilan ilmentäjiä. Muutoksia ymmärtämällä voidaan luonnonsuojelua ja luonnonhoitoa kehittää ekologisesti vaikuttavasti.

Kirja ilmestyi toukokuussa 2022 Otavan kustantamana. Kirjan voi hankkia kirjakaupoista tai suoraan kustantajalta.

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö edistää luonnon monimuotoisuuden ja puhtaan elinympäristön suojelua jakamalla apurahoja tieteeseen ja taiteeseen. Tee lahjoitus