Uhanalainen ahma on kaikkiruokainen sopeutuja – Suomen Luonnonsuojelun Säätiö on tukenut uraauurtavaa ahmatutkimusta
Ahma on salaperäinen ja mielenkiintoinen suurpeto, jota on tutkittu Suomessa häkellyttävän vähän. Suomen Luonnonsuojelun Säätiö on tukenut Oulun yliopistossa vuosina 2009–2024 tehtyä ahmatutkimusta. Anni Koskelan, Tuija Makkosen ja Clement Massen tutkimusprojektit tuottivat uutta tietoa ahman ravinnonkäytöstä, habitaatinvalinnasta ja populaatiogenetiikasta.
Ahma on opportunistinen ja sopeutuvainen
Anni Koskela tutki väitöskirjassaan (2013), miten ahman lisääntymistila ja alueen saaliseläinten saatavuus vaikuttivat ahmojen ruokavalioon Pohjois-Suomessa poronhoitoalueella ja Itä-Suomessa poronhoitoalueen ulkopuolella. Ahma tunnetaan sekä haaskansyöjänä että saalistajana. Sen tiedetään syövän poroja, mutta poronhoitoalueen ulkopuolella elävien ahmojen ruokavaliota ei ollut aiemmin tutkittu.
Koskelan tutkimus perustui ulostenäytteisiin, joista määritettiin ahman käyttämät ravintokohteet. Osa ulostenäytteistä kerättiin ahmojen pesiltä, osan Koskela keräsi kulkemalla ahmojen jäljillä. Talvisin Koskela seurasi ahmoja hiihtämällä, ja kesäisin hyödynnettiin muutamaa GPS-pannoitettua ahmaa. Yhteensä kerättiin 421 ulostetta.
”Maastotyöt olivat ehdottomasti mieleenpainuvin osa koko väitöskirjatyötä. Ahma on sitkeä taivaltaja, joka saattaa kulkea päivässä parikymmentä kilometriä. Siinä mitattiin hiihtäjän sitkeyttä, kun yhden ulosteen löytäminen saattoi edellyttää pitkiä hiihtomatkoja”, Koskela muistelee.
Tulosten perusteella sekä lisääntymistila että alueen saaliseläinten saatavuus vaikuttivat ahman ruokavalioon. Poro ja metsäjänis olivat lisääntyvien ahmanaaraiden tärkein ravintokohde Pohjois-Suomessa. Itä-Suomessa merkittävin lisääntyvien naaraiden ravintokohde oli hirvi, jota ahmat hyödyntävät lähinnä haaskojen muodossa. Urokset ja ei-lisääntyvät naaraat sen sijaan saalistivat eniten metsäjänistä.
Ahmat siis näyttävät hyödyntävän opportunistisesti sitä ravintokohdetta, joka kullakin alueella on energiatehokkainta saavuttaa. Susien ja ihmisten jälkeensä jättämät haaskat ovat merkittävä ravintolähde ahmoille erityisesti alueilla, joilla saaliseläimiä on vähemmän.
Koskela tutki myös ahman habitaatinvalintaa eli sitä, miten ahma valitsee elinympäristönsä. Tutkimuksessa hyödynnettiin riistakolmiolaskentojen aineistoja sekä CORINE-aineistoa, joka kuvaa koko Suomen maankäyttöä ja maanpeitettä. Tutkittavia muuttujia olivat ihmisasutus, erilaiset metsätyypit sekä etäisyys lähimpään susihavaintoon.
Suden läheisyys oli yksi tärkeimmistä ahman habitaatinvalintaan vaikuttavista tekijöistä. Havainto tukee hypoteesia, jonka mukaan ahma hyötyy susien läheisyydestä suuremman haaskatiheyden ansiosta. Todennäköisesti ahmat elävät mielellään samoilla seuduilla susien kanssa, mutta kaihtavat läheistä kanssakäymistä.
”Susi on ahmalle sekä uhka että mahdollisuus: sudet jättävät jälkeensä ahmalle maistuvia haaskoja, mutta toisaalta ahma voi päätyä suden suuhun”, Koskela summaa.
Uusi tutkimusmenetelmä osoittaa ahman ruokavalion joustavuuden
Clement Masse tutki pro gradu -työssään (2022) ahman ruokavaliota saadakseen selville, miten laji reagoi ympäristön muutoksiin. Masse tutki, kuinka monipuolinen ahman ruokavalio on, kuinka paljon se vaihtelee vuodenajoittain ja onko ahman mahdollista mukauttaa ruokavaliotaan ilmastonmuutoksen ja luontokadon myötä. Keskeistä hänen työssään oli myös itse tutkimusmenetelmä: mikä on paras keino tutkia ahman ruokavaliota, saalistusta ja selviytymiskeinoja?
Uusilla menetelmillä voidaan tutkia eläimiä välillisesti häiritsemättä niitä tai edes tarkkailematta niitä suoraan. Yksi lupaavimmista menetelmistä on vakaiden isotooppien analyysi (stable isotopes analysis) eli SIA. Tällä menetelmällä voidaan selvittää eläimen ruokavaliota sen turkin karvoista.
Massen tutkimus osoitti, että SIA tarjoaa paljon uutta tietoa ahman ruokavaliosta ja ekologiasta ennennäkemättömällä tarkkuudella. Hän esimerkiksi havaitsi, että Keski-Suomen ahmojen ruokavalio vaihtelee myyräsyklin mukaan: kun myyriä on vähän, hirvieläimet ovat ahman tärkein ravintokohde, mutta hyvänä myyrävuonna jopa 85 prosenttia ahman ruokavaliosta koostuu myyristä.
”Saalistajan kehon isotooppikoostumukseen vaikuttaa pääasiassa sen saaliseläinten isotooppikoostumus. Vakaiden isotooppien analyysi pohjautuu yksinkertaiseen sääntöön: olet mitä syöt”, Masse sanoo.
Jos ahma syö pääasiassa hirviä, sen kehon isotooppikoostumus on samanlainen kuin hirvellä. Jos se syö hirviä, myyriä ja metsäkanalintuja, sen isotooppikoostumus on näiden kolmen saaliseläimen välimuotoa. Matemaattisella mallilla voidaan arvioida eri saaliseläinten osuudet sen ruokavaliossa.
Menetelmä vaatii näytteiden keräämistä eläimistä. Karva on hyvä näyte tätä tarkoitusta varten, sillä sitä on helppo saada ja se on hyvin kestävää. Sitä voi kerätä ahmoista käyttämällä passiivisia keruulaitteita, joihin karva tarttuu.
”Menetelmä on periaatteessa helppo, mutta sen soveltaminen on monimutkaista. Kiitos yhteistyömme Luonnonvarakeskuksen ja luonnontieteellisten museoiden kanssa, sain kerättyä karvanäytteet liki 70 ahmayksilöstä eri puolilta Suomea. Lisäksi minun piti hankkia näytteet yli 50 saaliseläimestä, sillä ahma on todella kaikkiruokainen! Näytteiden kerääminen ja analysointi vei odotettua enemmän aikaa, mutta tulokset ovat lupaavia”, Masse kertoo.
Yksi menetelmän suurista eduista on mahdollisuus hyödyntää hyvin vanhoja näytteitä. Yksi karva 100 vuotta sitten täytetystä ahmasta kertoo, mitä eläin söi ennen kuolemaansa. Ottamalla useita näytteitä museoiden täytetyistä eläimistä eri vuosikymmeniltä voidaan selvittää ahman ruokavalion vaihtelua ja sen mahdollista sopeutumista ympäristön muutoksiin pitkällä aikavälillä.
Viimeisimmässä tutkimusartikkelissaan (2023) Masse osoittikin, että Suomen ahmojen ruokavalio on mukautunut merkittävästi viimeisen vuosisadan dramaattisiin muutoksiin ympäristössä. Ahmat ovat alkaneet syödä uusia saaliseläimiä, mutteivät ole erikoistuneet mihinkään. Ne ovat pysyneet todellisina generalisteina, mikä antaa olettaa niiden pystyvän sopeutumaan muutoksiin myös tulevaisuudessa.
Masse kertoo, että ahmojen pariin hänet innoitti ahmatutkimuksen yllättävä vähyys:
”Kiinnostuin ahman suojelusta Pohjois-Suomessa. Kuulin miten ahma voi tappaa monta poroa kerralla ja varastoida niitä tuonnemmaksi. Olin vaikuttunut ahman sopeutumiskyvystä ja älykkyydestä. Toisaalta näin, miten ahman saalistusstrategia haittaa poronhoitajia. Halusin tietää asiasta enemmän ja yllätyin, miten vähän ahman ruokavaliota tutkittu. Päätin ryhtyä töihin tuottaakseni lisää tietoa, jotta tätä uhanalaista eläintä ymmärrettäisiin paremmin.”
Massen pro gradu -työ loi pohjan SIA:n käyttämiselle ahman ruokavalion arvioinnissa. Väitöskirjassaan hän syventää menetelmää ja vertailee sitä muihin. Hän tekee yhteistyötä norjalaisten suurpetotutkijoiden ja suomalaisten poronhoitajien kanssa.
”Olen kiitollinen Suomen Luonnonsuojelun Säätiölle saamastani tuesta. Ymmärryksemme ahmasta on kehittynyt paljon, mutta opittavaa on vielä paljon. Toivon tutkimukseni antavan työkaluja ahman suojeluun ja konfliktien lieventämiseen, sillä pohjimmiltamme haluamme, että ihmiset ja suurpedot voisivat elää rinnakkain Suomessa.”
Sopivien pesäpaikkojen tunnistaminen auttaa suojelussa
Tuija Makkonen tutki pro gradu -työssään (2015) naarasahmojen pesäpaikan valintaa ja siihen vaikuttavia ympäristötekijöitä Keski-Ruotsin metsäalueilla. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Oulun yliopiston ja Ruotsin ahmaprojektin kanssa. Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä ovat naarasahman pesäpaikan tyypilliset piirteet boreaalisissa metsissä ja minkälaiset tekijät vaikuttavat pesäpaikan valintaan.
Ahma on uhanalainen sekä Suomessa että Ruotsissa. Lisääntymisikäisten naaraiden sekä poikasten selviytyminen on tärkeää lajin kannalta. Sopivien pesintäalueiden ja niihin liittyvien piirteiden tunnistamisesta on hyötyä lajin suojelussa. Tietoa ahman elinpiiriivaatimuksista voidaan käyttää, kun pyritään tunnistamaan ja säilyttämään sille soveltuvia alueita sekä mahdollisesti myös parantamaan jo heikentyneitä alueita.
Muista suurpedoista poiketen ahma synnyttää poikasensa talvella helmi-maaliskuussa, ja naaras saattaa imettää poikasiaan aina touko-kesäkuuhun asti pesän suojissa. Pesäpaikalla on merkitystä poikasten selviytymiselle, joten naaraan on löydettävä hyvä reviiri, missä on pesäpaikkoja tarjoamassa suojaa säältä, muilta pedoilta ja ihmistoiminnan aiheuttamalta häiriöltä.
Maailmalla ahma tunnetaan vuoristojen ja tunturiylänköjen lajina, ja siihen liittyvä tutkimus on painottunut näille alueille. Ahmasta on kuitenkin tehty yhä enemmän havaintoja sen eteläisimmillä metsäisillä levinneisyysalueilla muun muassa Ruotsissa ja Kanadassa. Suomessakin ahma on sinnitellyt itäisessä Suomessa ja Suomenselällä jo pitkään, vaikka alueilta puuttuvat ahman selviytymisen kannalta vuoristoseuduilla tärkeiksi katsotut ominaisuudet, kuten laajat erämaat kaukana ihmistoiminnoista ja yhtenäinen lumipeite koko pesintäkauden ajan.
”Olin kiinnostunut siitä, mitkä seikat mahdollistavat ahmojen pesinnän alueilla, mistä puuttuu osa aiemmissa tutkimuksissa todetuista merkityksellisistä ominaispiirteistä”, Makkonen kertoo.
Makkonen keräsi tutkimuksessaan tietoja Keski-Ruotsin metsäalueelta kesäaikana. Hän vieraili 49:llä tiedossa olevalla ahman pesällä ja keräsi aineistoa niiden lähiympäristöstä sekä pesän rakenteesta. Tunnetuilta pesiltä löytyviä ominaisuuksia verrattiin satunnaispisteiden ominaisuuksiin, jotta nähtäisiin, mitä ominaisuuksia ahmat suosivat ja mitkä eivät ole niin merkityksellisiä pesäpaikan valinnassa, vaikka niitä olisi tarjolla.
Tutkimuksessa havaittiin, että alueen ahmojen pesäpaikat sijaitsevat yleisimmin varttuneissa ja vanhoissa havupuuvaltaisissa sekametsissä. Pesäpaikat koostuvat suurista kivenlohkareista, joiden välissä risteilee tunneleita. Tunneleiden useat kulkuaukot sijaitsevat eri suunnissa. Pesiltä löytyy suojaa lumipeitteen puuttuessa, mutta suojaisuus vaihtelee.
Tutkimus vahvisti käsitystä, että ahman pesänvalintakriteerit ovat samat kaikissa tutkituissa ympäristöissä. Tutkimusalueella ahmanaaraat suosivat suurten kivien röykkiöitä, jotka sijaitsivat kaukana pääteistä, korkeilla paikoilla ja jyrkillä rinteillä. Koska tutkimusalueella ihmistoimintaa, kuten asutuskeskittymiä, on vaikeaa vältellä ja sopivien pesäpaikkojen määrä ahmanaaraiden reviireillä vaihtelee, ahma joutuu tekemään kompromisseja. Joskus parhaiten suojaa antava lohkareikko sijaitsee lähellä asutuskeskittymää.
Yksi sateinen maastopäivä ahman pesäpaikalla on jäänyt Makkoselle erityisesti mieleen:
”Sateen takia tallensin aineistoa paperilomakkeen sijasta sanelukoneeseen, joten selostin havaintojani ääneen mittausten välissä isoilla kivillä tasapainoillessani. Jossain vaiheessa huomasin, että aina puhuessani taustalta kuului vaimeaa murinaa. Ääni tuli aivan jalkojeni alta kolosta, josta olin juuri kurkistellut sisään nähdäkseni pesille tyypillisten tunneleiden syvyyden. Sade oli kai saanut jonkin eläimen hakeutumaan suojaan tunneleihin, eikä se ilahtunut yllättävästä vieraasta.”
Makkonen teki rivakasti mittaukset loppuun, keräsi välineensä ja poistui vähin äänin paikalta. Hän ei halunnut enempää häiritä mahdollista asukasta tai satunnaista vierailijaa.
“Se, mikä pesällä sattumoisin majaili, jäi minulle arvoitukseksi, mutta tämän kohtaamisen tulen muistamaan aina”, Makkonen sanoo.
Jutun pääkuva: Samuli Haapasalo. Tämä ilmeikäs ahma on kuvattu Lieksan Kontiovaarassa.
Suomen Luonnonsuojelun Säätiö on myöntänyt kaikkiaan kuusi apurahaa Oulun yliopiston ahmatutkimuksille vuosina 2008–2024:
- FM Anni Koskela, Oulun yliopisto, väitöstutkimus, metsäahman ekologia ja käyttäytyminen, 1 500 euroa vuonna 2008 ja 1 700 euroa vuonna 2010
- LuK Tuija Makkonen, Oulun yliopisto, pro gradu -tutkimus, naarasahman pesäpaikan tyypilliset piirteet Skandinavian eteläisessä metsäahmapopulaatiossa, 1 000 euroa vuonna 2014
- LuK Dominika Bujnakova, Oulun yliopisto, pro gradu -tutkimus, Euraasian ahman demografinen historia ja fylogeografia, 2000 euroa vuonna 2019 (ei mukana tässä artikkelissa)
- LuK Clément Masse, Oulun yliopisto, pro gradu -tutkimus, ahman ekologia ja ravinnonkäyttö Fennoskandiassa, 1 000 euroa vuonna 2020
- FM Clément Massé, Oulun yliopisto, väitöstutkimus, ahman ruokavalio, yhteiselo ja suojelu, 2 000 euroa vuonna 2024
