Lahjoita
Lahjoita
In English På svenska

i

Hyeenoiden pulahdus 9-2024

16.10.2024

Opiskelijoiden uimatempauksesta kertyi Säätiölle yli 500 euron lahjoitus

Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen ympäristötieteen ja sovelletun fysiikan opiskelijoiden ainejärjestö Hyeena ry järjesti 19. syyskuuta hyväntekeväisyysuinnin Kuopion Savilahden rannassa. 

Tapahtuman idea juontaa juurensa vuosien taakse, jolloin ainejärjestö järjesti hyväntekeväisyystempauksia Nenäpäivän yhteydessä. Kerran toteutettiin “Hyeenan pulahdus”, jossa lopullisen lahjoitussumman perusteella vapaaehtoisia pulahti uinnille.

Tänä vuonna tempaus uusittiin. Jokaisesta lahjoitussumman ylitetystä 50 eurosta yksi opiskelija eli hyeena lisää pulahti yliopiston rannassa. Lopullinen summa kipusi 508 euroon, joten 10 hyeenaa pulahti hyväntekeväisyysuinnille.

Opiskelijat pulahtivat veteen opiskelijahaalarit päällä, jotta saatiin myös ulkopuolisia ihmettelemään tapahtunutta sekä tuomaan konkreettisesti esiin opiskelijoiden halua tehdä hyväntekeväisyyttä. 

Suomen Luonnonsuojelun Säätiön valikoitui lahjoituskohteeksi elokuussa vietetyn Suomen luonnon päivän inspiroimana. Ympäristötieteen opiskelijoille lahjoituskohde tuntui sopivalta, koska säätiö edistää luonnon monimuotoisuuden ja puhtaan elinympäristön suojelua jakamalla apurahoja tutkimukseen, koulutukseen ja taiteeseen.  

Tempauksella haluttiin tuoda esiin, että myös järjestötasolla voidaan tehdä kestäviä valintoja sekä tukea hyväntekeväisyyttä. Yli 500 euron lahjoitussumma on merkittävä ottaen huomioon opiskelijoiden haastavan taloudellisen tilanteen. Hyeenoiden pulahdukset jatkunevat tulevaisuudessa.

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö edistää luonnon monimuotoisuuden ja puhtaan elinympäristön suojelua jakamalla apurahoja tieteeseen ja taiteeseen. Tee lahjoitus