Lahjoita
Lahjoita
In English På svenska

i

Puro, Mari Tolkkinen

10.4.2026

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö jakoi vuoden 2026 apurahat

Puro

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö jakoi apurahoja 28 hankkeelle yhteensä 83 900 euroa. Tuetuissa hankkeissa korostuivat erityisesti pro gradu -työt ja vesistöjen kunnostushankkeet. Apurahahakemuksia tuli kaikkiaan 124. 

Rafael Kuusakosken muistorahastosta jaettiin 21 400 euroa seitsemälle hankkeelle. Itämeri-rahastosta jaettiin 30 900 euroa 13 hankkeelle. Luonnonsuojelurahastosta jaettiin 16 1000 euroa neljälle hankkeelle. Säätiön yleisistä varoista jaettiin 15 500 euroa neljälle hankkeelle.

Työskentelyapurahoja myönnettiin tänä vuonna kahteen väitöstutkimukseen. Rafael Kuusakosken muistorahastosta päätettiin rahoittaa väitöstutkimusta, jossa selvitetään vieraspetojen vaikutusta uhanalaisiin kosteikkolintuihin. Luonnonsuojelurahastostosta jaettiin apuraha väitöstutkimukseen metsänhakkuiden vaikutuksista tiaislintujen ekologiaan.

Tämän vuoden teemana apurahahaussa olivat luonnonsuojelun yhteisvaikutukset. Säätiö etsi rahoitettavaksi erityisesti hankkeita, joissa keskitytään yhteisvaikutuksiin metsä- ja suoluonnolle sekä vesistöjen ja Itämeren suojelulle. Hankkeiden tärkein arviointikriteeri oli luonnonsuojelullinen vaikuttavuus. Tällä kertaa säätiö ei rahoittanut taidehankkeita.

”Olimme säätiön hallituksessa todella iloisia siitä, että tämän vuoden teema näkyi hakemuksissa vahvasti, ja pystyimme rahoittamaan monia laadukkaita hankkeita. Ensi vuonna apurahahaussa tuleekin olemaan uutta se, että pääsemme jakamaan rahoitusta tänä vuonna perustetusta Petoeläinten suojelurahastostamme”, sanoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Panu Halme.

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö rahoittaa luonnonsuojelullisesti vaikuttavaa tiedettä, tutkimusta ja toimintaa. Apurahat jaetaan säätiön rahastojen kautta sekä yleisistä luonnon- ja ympäristönsuojelun varoista. Suurin osa jaettavista varoista saadaan lahjoituksina yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä.

Myönnetyt apurahat

Työskentelyapurahat:

FM Sebastian Andrejeff, väitöstutkimus ”Vieraspetojen vaikutus uhanalaisiin kosteikkolintuihin”, 6 600 euroa, Rafael Kuusakosken muistorahasto

FM Satu Kumpula, väitöstutkimus “Metsänhakkuiden vaikutus tiaislintujen ekologiaan”, 6 600 euroa, Luonnonsuojelurahasto, Osuuskunta Tradekan nimikkoapuraha

Muut apurahat:

Arkipelagia-seura ry, SaariKerttu: kirjokertun suojeluhanke, 5000 euroa, Rafael Kuusakosken muistorahasto

Aurajokisäätiö sr, Latvat-hanke, 5000 euroa, Itämeri-rahasto, Wärtsilä Oyj Abp:n nimikkoapuraha

Elokuvatuotantoyhtiö Swamphead Oy, Creaturama – Eläinten eepos, 5000 euroa, Rafael Kuusakosken muistorahasto

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry, Helsingin saarten vieraslajit kuriin 2026, 1000 euroa, Itämeri-rahasto, Wärtsilä Oyj Abp:n nimikkoapuraha

FM Jukka Hintikka ja työryhmä, Luotokirvinen muuttuvassa ympäristössä: pesäpaikan valinta, elossasäilyvyys, muuttostrategiat ja synnyinlevittäytyminen, 1000 euroa, Rafael Kuusakosken muistorahasto

Tam Aino Johansson ja työryhmä, Pirkanmaan Lehtokäytävä -kartoitus, 7000 euroa, säätiön yleisistä varoista

Master of Design, medianomi Suvi-Tuuli Junttila, Lasten iso luontokirja, 3000 euroa, Itämeri-rahasto, Wärtsilä Oyj Abp:n nimikkoapuraha

DI Silja Keränen, Metsä-aiheisen tietokirjan kirjoittaminen, 1500 euroa, Itämeri-rahasto, Wärtsilä Oyj Abp:n nimikkoapuraha

FM Juha Kinnunen ja työryhmä, Harvinaisten hyönteis- ja sienilajien kartoitus Saaristomerellä Varsinais-Suomessa, 1400 euroa, Rafael Kuusakosken muistorahasto

FL Pertti Koskimies, Kaakkois-Suomen kalasääsket: populaatio- ja suojelubiologinen tutkimus, 1000 euroa, Rafael Kuusakosken muistorahasto

MMM Taru Koskinen, pro gradu -tutkimus “Lähteiden välittömän lähiympäristön ekologisen muuttuneisuuden arviointi lähteiden muuttuneisuusindeksillä”, 1500 euroa, Itämeri-rahasto, Wärtsilä Oyj Abp:n nimikkoapuraha

LuK Venla Larpi, pro gradu -tutkimus “Comparing thermal optimums of eelgrass (Zostera marina) meadows in the Hanko archipelago”, 1800 euroa, Itämeri-rahasto, Wärtsilä Oyj Abp:n nimikkoapuraha

Oikeusnotaari Waltteri Lindqvist, pro gradu -tutkimus “Kestävyyteen linkitettyjen yrityslainojen viherpesu (erityisesti ilmastonäkökulma)”, 1000 euroa, säätiön yleisistä varoista

Luontoliitto ry, Itämeri-kouluvierailut, 2400 euroa, Itämeri-rahasto

Insinööri (AMK) Mira Marttila, pro gradu -tutkimus “Virtavesikunnostusten vaikutukset kalayhteisöön raakkupuroilla”, 1500 euroa, Itämeri-rahasto, Wärtsilä Oyj Abp:n nimikkoapuraha

Metsätietotaito ry, Leimikkoinventoijat, 6000 euroa, säätiön yleisistä varoista

Natur och Miljö rf, Projektets “Från skog till hav” avslutningsseminarium, 2700 euroa, Itämeri-rahasto

LuK Siiri Nousiainen, pro gradu -tutkimus “Kottaraisen (Sturnus vulgaris) ja haarapääskyn (Hirundo rustica) saalisrunsaus maatalousympäristössä”, 1400 euroa, Rafael Kuusakosken muistorahasto

Petäjäveden kunta, Pengerjoen valuma-alueen toteutushanke, 3000 euroa, Itämeri-rahasto, Wärtsilä Oyj Abp:n nimikkoapuraha

VTM Sami Pirkkala, Muutokset etujärjestöjen ja viranomaisten suhtautumisessa monimuotoisuuden suojeluun, 3500 euroa, Luonnonsuojelurahasto, Osuuskunta Tradekan nimikkoapuraha

HTT Terhi Raikas, post doc -tutkimus “Puolustusvoimien ympäristövastuu”, 3000 euroa, Luonnonsuojelurahasto

LuK Vilma Rajasuu, pro gradu -tutkimus “Harvinaisten putkilokasvien esiintyvyys ja elinympäristöt Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa”, 1500 euroa, säätiön yleisistä varoista

LuK Ella Ruutu, pro gadu -tutkimus “Metsälain monitulkintaisuuden vaikutus metsälakikorpien rajaukseen”, 1500 euroa, Itämeri-rahasto

FM (väitellyt) Veera Saari, post doc -tutkimus “Metsäelinympäristöissä sijaitsevien lähteiden suojelun puutteet ja vaikuttavuus eteläisessä Suomessa”, 5000 euroa, Itämeri-rahasto, Wärtsilä Oyj Abp:n nimikkoapuraha

LuK Sinna Saastamoinen, pro gradu -tutkimus “Ennallistamistoimena tehdyn lahopuun lisäyksen ja pienaukotuksen vaikutus metsän rakennepiirteisiin”, 1000 euroa, Itämeri-rahasto

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri ry, Luontokartoitusretkien järjestäminen Pohjois-Karjalan alueella, 3000 euroa, Luonnonsuojelurahasto, Osuuskunta Tradekan nimikkoapuraha

Lisätiedot

Panu Halme, hallituksen puheenjohtaja,  040 805 4945, panu.halme@syke.fi

Sinikka Kunttu, pääsihteeri, 040 527 5212, sinikka.kunttu@sll.fi 

Kuva: Mari Tolkkinen

Tue säätiön arvokasta työtä lahjoituksella ›