Lahjoita
Lahjoita
In English På svenska

i

Lahjoita uhanalaisten suojeluun!

7.5.2019

Lahjoita uhanalaisten suojeluun!

Suomen lajien tuoreen uhanalaisuusarvioinnin tulokset ovat karut – uhanalaistuminen jatkuu edelleen. Huonoin tilanne on metsien, soiden ja tuntureiden lajistolla. Lahjoittamalla tuet uhanalaisten lajien suojelua!

Joka yhdeksäs laji on uhanalainen

Maassamme on noin 48 000 lajia, joista 22 418 eli 47 % tunnetaan niin
hyvin, että niiden uhanalaisuutta on pystytty arvioimaan. Näistä 11,9
prosenttia eli 2 667 lajia arvioitiin uhanalaisiksi vuonna 2019 valmistuneessa uhanalaisarvioinnissa. Joka yhdeksäs arvioitu laji on siis uhanalainen.

Edellinen arviointi tehtiin vuonna 2010, jolloin uhanalaisia oli 10,5 prosenttia. Kehityssuunta osoittaa, että maamme lajiston uhanalaistumiskehitystä ei ole onnistuttu pysäyttämään. Nyt on aika toimia!

Lajiston uhanalaisuuden arviointi tehtiin Suomessa jo kolmannen kerran kansainvälisesti vertailukelpoisella Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) luokituksella ja kriteeristöllä.

Säätiö tukee uhanalaisia – Lahjoittamalla autat

Keräämme varoja uhanalaisten lajien suojelututkimukseen, lajistokartoituksiin, tiedotus- ja valistuskampanjoihin, ympäristökasvatukseen sekä kirjalliseen ja taiteelliseen toimintaan uhanalaisten puolesta.

Lahjoita Suomen Luonnonsuojelun Säätiölle: Nordea FI18 1555 3000 1188 45 (BIC: NDEAFIHH). Viestikohtaan ”uhanalaiset”.

Tutustu Säätiön toimintaan ja apurahakohteisiin tarkemmin verkkosivuillamme.

Lisätietoja antaa Säätiön asiamies Tarja Ketola, tarja.ketola(at)sll.fi, puh. 040 527 5212

Kuvassa erittain uhanalainen punasotka. Kuvaaja Jaakko Vähämäki, Vastavalo